Elämä tapahtuu tässä

Voitte siten arvata hämmästykseni, kun joku lausui rauhallisena: ”Kaikki näyttää erilaiselta.”

Hämmentyneenä vilkaisin ympärilleni kuin varmistaakseni, että kadunkulmassa seisoskellut vanha herrasmies todella puhui minulle. Nyökyttelin: ”Kaikkialle rakennetaan jotakin uutta.”

Kävellessämme yhdessä bussipysäkkiä kohden kertoi mies vierailleensa vaimonsa luona sairaalassa. Aluksi tilanne oli näyttänyt huonolta, mutta tänään vaimo oli voinut jo paremmin. Mies huomasi sen, vaikkei vaimo vielä puhunutkaan.

”Kun on ollut seitsemänkymmentä vuotta toisen ihmisen kanssa, oppii hänen ilmeistään näkemään, kuinka hän voi.”

Minua hymyilytti. Oman ikäpolveni ihmissuhteissa tunnetiloja kuvaillaan lähinnä tekstiviesteillä. Niistä on inhimillisyys kaukana.

Puistikon laitaa kävellessämme mies kertoi työurastaan teollisuuden nousukaudella. Kerran eräs koneista oli hajonnut, ja sirpaleet olivat lentäneet suoraan hänen päälleen. Mies esitteli ranteeseen jäänyttä arpea, joka päättyi juuri valtimon kohdalle.

Katselin vuosikymmenten pehmentämää viivaa. Kuinka suuri ja symbolinen arvo onkaan pienellä, vaakasuoralla arvella. Elämä on niin sattumanvaraista.

Mies kertoi nauttineensa työvuosistaan ja siitä, kuinka hänet vielä eläkkeelläkin hälytettiin tehtaalle avuksi. Ei uudistuva teknologia aina päihitä oikeaa ihmistä.

Muistin oman pappani. Hänkin oli ollut koko elämänsä ajan niin viisas ja tarkka, että vielä vanhoilla päivillään oli häneltäkin pyydetty insinöörin neuvoja paperikoneiden korjaamiseen.

Nostin katseeni maasta. Omaa arkuuttani uskalsin katsoa keskustelukumppaniani silmiin vain varoen.

Vasta nyt huomasin, että hän muistutti Asko-pappaani. Hänellä oli samankaltaiset, viisaat ja ystävälliset silmät sekä rauhallinen hymy. Mieleni täytti lämpö. Tuntui kuin olisin vielä kerran saanut jutella pappani kanssa.

Me opimme muistamaan rakkaidemme ilmeet ja eleet, heidän hymyjensä syyt ja silmäkulmiinsa muodostuvat rypyt. Ehkä juuri siksi voimme nähdä myös toisessa ihmisessä palasen omaa menneisyyttämme.

Ehkä ihminen jatkaa elämäänsä toisissa ihmisissä; heidän ilmeissään, hymyissään ja kertomuksissaan. Pienessä hetkessä toisiamme silmiin katsoen jaamme yhteisen ihmisyytemme.

Bussi saapui pysäkille, mutta me päätimme jäädä vielä hetkeksi rupattelemaan. Kuinka hölmöä olisikaan kiirehtiä toisaalle, jos elämä tapahtuu tässä.

Linda Huhtinen