Kolumnit 2019
Kertokaa lastenlapsille lauluin
Ollessani kahdeksanvuotias soitti äiti minulle levyltä Veteraanin iltahuudon. Sotaveteraanien parissa elämäntyönsä tehnyt äitini on jo lapsuudestani asti halunnut laulujen ja tarinoiden avulla muistuttaa meitä lapsia siitä, miksi rauhan vaaliminen on ensisijaisen tärkeää. Se, joka ymmärtää mennyttä, osaa suojella tulevaisuutta.
Lapsuuden tarinat palasivat mieleeni, kun joitakin viikkoja sitten sain jälleen kuulla tuon tutun iltahuudon. Tällä kertaa sen esitti pieni veteraanikuoro, joka koskettavan laulunsa myötä lausui kauniin kiitoksensa poismenneelle veljelleen. Pienessä siunauskappelissa, Suomen lipun ja sinivalkoisten kukkasten alla lepäsi eräs Kankaanpään viimeisistä sotaveteraaneista.
Minä olin saanut tutustua Jaakkoon muutamaa vuotta aiemmin. Vielä yhdeksänkymmenen vuoden jälkeenkin hän oli mitä mainioin tarinankertoja, jonka lennokkaita kertomuksia viitoitti poikkeuksellinen uteliaisuus elämää kohtaan.
Kuten hyvä tarinankertoja, ei Jaakkokaan kaihtanut surullisia kertomuksia. Hän oli joutunut sotaan jo hyvin nuorena poikana, ennen kuin oli edes ehtinyt aloittaa asepalvelustaan.
Vaikenemisen sijasta Jaakko puhui sodasta avoimesti – muistuttaen nuoria kuulijoitaan siitä, kuinka paljon sodassa pelättiin. Ne olivat inhimillisiä ja murheellisia kertomuksia, joissa sodan järjettömyys konkretisoitui entisestään. Tarinoita, joita Veteraanin iltahuudossa pyydetään vaalimaan.
Vaikka sairastelu oli viimeisinä kuukausina vienyt paljon voimia, ei Jaakko tuntunut kadottaneen syvää kunnioitustaan elämää kohtaan. Tavatessamme viimeistä kertaa hän istui terveyskeskuksen sängyllä ja tarinoi jälleen yhtä lennokkaasti, kuten aina aiemminkin.
Tuolloin Jaakko kertoi myös pelottavasta painajaisunesta, jonka hän oli edellisenä yönä nähnyt. Unessaan hän oli jälleen palannut Lappiin. Kovan paukkeen alla, yhdessä muiden poikien kanssa, hän oli yrittänyt viittoa tienposkessa seisoneita lapsia mukaansa turvaan. Uneen olivat palanneet sodan tykkien jyske sekä kaikki tuo pelko, jota nuoret sotilaat kantoivat mukanaan.
Tuon painajaisunen myötä oli veteraani vielä kerran palannut taistelutantereille ja kaikkeen siihen kauheuteen, jota minun ikäpolveni ei koskaan voi kunnolla käsittää.
Synkkää unta voimakkaampi oli kuitenkin Jaakon usko hyvään. En tule koskaan unohtamaan, kuinka hän hymyili ja päätti tarinansa lausuen:
onneksi se kaikki oli vain unta.
Linda Huhtinen
Kirjoittaja on tamperelainen runoilija, radiojuontaja ja avaruuden ystävä.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi