Kolumnit 2019
Vartoos ny vähäsen
Yksi elämäni tärkeimmistä teksteistä syntyi Vilppulan-junassa.
Papan
luota palatessani aloin muistella lapsuuttani sekä kaikkia niitä asioita, joita
pappa minulle opetti. Paperille syntyi muistojen täyttämä kertomus, jonka
äitini myöhemmin luki papalle ääneen. Hän oli
kuunnellut tekstiä sängyssä maaten, rauhallisesti nyökytellen.
Tekstissä muistelin, kuinka jo lapsena sain seurata papan
rauhallisuutta. Hitaita hetkiä, joiden aikana tutkimme pupujussin jalanjälkiä
tai lintuperheen elämää papan rakentamassa linnunpöntössä.
Muistan, kuinka eräänä talvipäivänä lähdimme lumitöihin, ja pyysin pappaa tekemään kanssani lumiukon. ”Vartoos ny vähäsen”, hän tuumasi ja tarttui lapioon. Kului tunteja, taas tunteja.
Ja lopulta, illan jo hämärtäessä, oli maltillisen työskentelyn lopputulos mitä ihmeellisin! Pihaamme nousi lumesta tehty talo, jonka vesihanankin pappa veisteli yksityiskohtaisesti jääpuikosta. Oli selvää, että minulla riitti pihapiirissä ystäviä koko lopputalveksi.
Pappa oli taitava opettaja. Vartoos ny vähäsen, hän sanoi, juuri kun äidinkielen vihko oli kulumassa kumittamisesta puhki. Hän antoi asioille aikaa.
Vuonna 1986 Halleyn komeetta ohitti maapallon. Tuona talviyönä oli 5-vuotiaalla siskollanikin lupa valvoa myöhään. Taivaalle katsellen hän odotti isän ja papan kanssa ohitse kulkevaa komeettaa.
Pappa kertoi tarinan komeetasta, ja laski, että seuraavan kerran saman komeetan ohittaessa maapallon olisi siskoni 80-vuotias. Pappa olisi silloin 130-vuotias, ja isäkin olisi jo yli sata.
Juuri tämänkaltaisten asioiden vuoksi olen aina ihaillut pappaani. Hänen maltillista tapaansa suhtautua elämään – varroten, asioita molemmilta puolilta pohdiskellen.
Puolta vuotta myöhemmin kirjoittamaani kertomusta käytettiin papan muistokirjoituksena. Rakkauden täyttämästä tekstistä oli äkillisesti tullut meidän ikävämme sanoittaja.
Surun ja kaipuun keskellä sain kuitenkin pientä lohtua siitä, että pappa oli vielä eläessään saanut kuulla, mitä hänestä ajattelin. Ajattelin, vaikken ääneen sitä uskaltanutkaan sanoa.
Papan kertomus Halleyn komeetasta jätti minuun syvän kiinnostuksen avaruutta kohtaan. Kun ikävä käy painavaksi, nostan katseeni kohti taivasta.
Pappa on luvannut, että komeetta palaa takaisin. Siihen on vielä yli neljäkymmentä vuotta aikaa, eikä edes minun malttamaton luonteeni voi sen tuloa nopeuttaa.
Silloin minua hymyilyttää. On kuin taivas muistuttaisi: varrotaan nyt vielä vähäsen.
Kirjoittaja on tamperelainen runoilija, radiojuontaja ja avaruuden ystävä.