Ihan tavallista elämää

Vanhoja ihmisiä on entistä enemmän siksi, että yhä harvempi kuolee nuorena. Suomalaisen odotettavissa oleva elinaika on nyt reilut 80 vuotta, mutta jos siihen saakka elää, edessä on vielä keskimäärin yhdeksän elinvuotta. 1970-luvulla elinajan pituus oli noin 70 vuotta ja 1920-luvulla noin 40 vuotta.

Muutamassa sukupolvessa kaksinkertaistunut elinikä on suomalaisen yhteiskunnan ja terveydenhoidon suuri saavutus, siihen on äitiysneuvoloiden, Pohjois-Karjala -projektien ja tupakkalakien voimin pontevasti pyritty.

Nyt yhä useampi saa pitää vanhempansa aikuisuuteen ja jopa omaan vanhuuteensa saakka, yhä useampi lapsi saa iloita isovanhempiensa seurasta, yhä useammassa perheessä on neljä tai jopa kuusi sukupolvea – ja toisin kuin julkkisten tiheistä parinvaihtouutisista voisi päätellä, avioliitot kestävät pidempään kuin koskaan aikaisemmin.

Kuusikymppiset ovat paljon parempikuntoisia kuin vanhempansa saman ikäisinä. Isoisä sai aikanaan 70-vuotislahjaksi hopeapäisen kepin, lapsenlapsi saa vaihdepyörän.

Tervaskannot 90+ -tutkimuksemme perusteella tiedämme, että yhdeksänkymmenvuotiaistakin suurin osa asuu omassa kodissaan, arvostaa harrastuksiaan ja sosiaalisia suhteitaan eikä keskity vain olemaan vanha.

Eläkeikäisten suuri enemmistö on aktiivisia toimeliaita ihmisiä – tämä nyt on niin itsestään selvää, että nolottaisi sanoakin – ellei ”huoltosuhde”-puheissa yli 65-vuotiaita pidettäisi puhtaasti saamapuolella olevina.

Todellisuudessa yhä useampi jatkaa työntekoa, ja moni toimii omaishoitajana; omaishoidon rahallinen hyöty yhteiskunnalle taas lasketaan miljardeina. Ikäihmiset maksavat veronsa ja työllistävät kulttuuri-, liikunta- ja matkailupalveluita.

Moni tarvitsee kotihoitoa ja ympärivuorokautista hoivaa elämänsä lopputaipaleella, mutta yleensä lyhyen ajan, ja vain pieni osa yli 80-vuotiaistakin kerrallaan. Se hoiva kyetään kyllä järjestämään ja paljon nykyistä parempana, jos vain halutaan – koska kyse ei ole siitä, mitä yhteiskunta antaa vanhoille vaan siitä, että vanhanakin ihminen on osa yhteiskuntaa.

Todellisuudessa ikä erottaa meitä toisistamme vähemmän kuin julkisuudessa esitetään. Iästä riippumatta joko tykkäämme tai emme tykkää Sohvaperunoista tai Juhannustansseista, tai kannatamme Ilvestä tai Tapparaa. Vanha vain on jo ehtinyt nähdä enemmän tulevaisuutta.

Marja Jylhä

Gerontologian professori Tampereen yliopistossa