Kesälukemista

Yksi kesän ihanuus on siinä, että mökillä, saunan lämmittämisen, uimisen, postin haun ja kaalilaatikon tekemisen välissä ehtii käydä läpi kaupungista tuodun kirjapinon.

Iso aukko tamperelaisen perussivistyksessäni umpeutui, kun luin Seppo Jokisen uuden Pisara veressä -kirjan, joka kertoo komisario Sakari Koskisesta. Ystäväni sanovat, että sarja pitää alkaa alusta, mutta toimi tämäkin ensimmäisenä. Hyvin ymmärrän, että sarjasta on tullut niin suosittu.

Englantilaisen Kate Atkinsonin mukamas-rikosromaaneista, joiden päähenkilönä on entinen poliisi Jackson Brodie, oli nyt vuorossa Big Sky.  Mukamas-rikosromaaneja ne ovat minusta siksi, että toisin kuin monissa sadismin ja sarjamurhien täyttämissä nykydekkareissa, näille rikos antaa vain rakenteen, ja varsinainen idea on ihan muualla: ihmisissä, elämän ympäristöissä ja arjessa. 

Kesän suurimmat herkut eivät kumminkaan ole dekkareita. Raija Orasen Manu on hieno, monitasoinen, mestarillinen teos. Entinen presidentti, politiikasta syrjään jäänyt ja välillä muistinsa hapertumista kummasteleva, pohtii matkaansa köyhistä työläiskortteleista vallan huipulle, ja Suomen matkaa sotien halki eurooppalaiseksi hyvinvointivaltioksi maailmanpoliittisten muutosten ristiaallokossa.

Siinä tuntuu olevan Mauno Koivisto ihan itse. Koko ajan uhkaa unohtua, että kertojana onkin kirjailija. Lukija, siis ainakin tämä lukija, innostuu politiikan toimintatapojen analyysista ja liikuttuu kahden itsenäisen ihmisen pitkän avioliiton psykologiasta.

Sitten on vielä ruotsalaisen Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti, alaotsikoltaan ”Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta.” Ankerias on vanhempi kuin ihmissuku eikä ihminen vieläkään sitä oikein tunne. Se lisääntyy Atlantilla Sargassomerellä, viettää suurimman osan pitkästä elämästään yksin samassa Euroopan makeavetisessä joessa tai järvessä ja palaa takaisin syntymämereensä lisääntymään ja kuolemaan.

Tutkijat Aristoteleesta alkaen ovat siitä kiinnostuneet, ja kalastajayhdyskunnat siirtäneet tietojaan sukupolvelta toiselle. Silti kukaan ei ole nähnyt sen lisääntyvän eikä kukaan tiedä, kuinka se valitsee aikuiselämänsä asuinpaikan, miksi se muualle siirrettynäkin sinne aina palaa ja mikä saa sen lähtemään pitkälle lopulliselle matkalleen mereen.    

Järvi, raparperipiirakka, kirja. Kesäonnen resepti.

Gerontologian professori Tampereen yliopistossa