Kuoleman valossa

Yhä useampi saa elää hyvin vanhaksi. Olen kuitenkin näkevinäni, että kuolema on viime aikoina noussut taas enemmän julkiseen keskusteluun.

Pari viikkoa sitten kuolemaa, kuolemisen paikkoja, kuolemaa lähestyvien ja heidän omaistensa tarpeita sekä heitä auttavaa vapaaehtoistyötä koskeva keskustelutilaisuus Helsingissä veti salin täyteen väkeä. Ilmapiiri oli käytännöllinen ja myönteinen.

Kuolevaisuuteemme emme voi vaikuttaa, mutta suhtautumistamme siihen voimme käsitellä psyykkisellä työllä ja kuolemisen olosuhteisiin voimme vaikuttaa käytännön toimin. Mahdollisimman hyvä kuolema on tärkeä elämän laadun mittapuu.

Vaikka kuoleminen on kaikille yhteistä ja ihan tavallista, se on myös käsityskykymme ulkopuolella. Oman kuoleman ajatusta on mahdoton ymmärtää. Mitä tarkoittaa, että minua ei ole olemassa? Tarpeeksi vaikeaa on käsittää rakkaiden ihmisten katoamista kuoleman kautta. Eilen, vuosikaudet ennen sitä, ehkä koko elämäni ajan, hän oli tässä, nyt ei vain ole, eikä ole koskaan enää. Jos sellaista asiaa mitenkään voi luonnehtia, se on outoa. Outoa.

En ehdota kuoleman pohdiskelua harrastukseksi. Kuitenkin luulen, että oman kuoleman miettiminen ja sitä koskevien kuvitelmien, pelkojen ja toiveiden sanoittaminen voi joskus olla hyväksi. 

Saattohoitolääkäri Kati-Pupita Mattila on sanonut, että elämisen voima kasvaa, kun kuolemastakin voidaan puhua. Se, mikä on, mutta mistä pitää vaieta, sitoo ajatuksia ja voimavaroja. Näin varmaan on erityisesti silloin, kun kuoleman horisontti jo on selvästi näkyvissä, mutta on tuo ajattelemisen arvoista nuorille ja terveillekin.  Elämän kokonaisuuden näkeminen voi auttaa elämään rohkeammin nyt ja myös vanhenemaan rohkeammin. Joskus kuolen, mutta nyt elän.

Itselleni kuoleman ajatus on ollut suorastaan hyödyllinen silloin, kun elämä on tuntunut erityisen raskaalta. Kun elämän mieli tuntuu kadonneen, on lohduttavaa ajatella, että loppuuhan tämä, eihän tätä ikuisesti kestä, ja jos oikein vaikeaksi käy, voin lopettaa elämäni itsekin.

Kun tämän muistaa, virkistyy. Voi ajatella, että jos sentään vielä vähän aikaa katselisi, saattaa tässä vielä jotakin mielenkiintoista olla edessä. Kummallisella tavalla tieto kuoleman varmuudesta ja pikaisenkin kuoleman mahdollisuudesta tukee elämää. Ehkä emme eläkään vain kuoleman varjossa vaan myös kuoleman valossa.

Marja Jylhä