Elämme kummallisia aikoja

Tämän lauseen olen kuullut lukuisia kertoja parin viime vuoden aikana. Pandemia, sota Euroopassa, äärimmäiset sääilmiöt, inflaatio, korkojen nousu, energiakriisi… Elämä tuntuu etenevän kriisistä kriisiin. Kun yhdestä aletaan toipua, toinen on jo käsillä. Elämme toden totta kummallisia aikoja.

Äitini ja isäni ovat sodan aikana syntyneitä, ja lasteni ystävissä on heitä, jotka ovat paenneet levottomuuksia ja kohtuuttoman ankaria olosuhteita Suomeen. Ehkä kummallista onkin se, että minä ja monet sukupolveni suomalaiset ovat saaneet elää poikkeuksellisen tasaisia aikoja. Viimeistään koronan ja sodan kuvat ovat tehneet elämän hauraudesta ja haavoittuvuudesta tavallista arkea. Se, miten riippuvaisia olemme toisistamme, näkyy ja tuntuu.

Samaan aikaan haurauden keskellä toiset äänet uskottelevat, että kaikki on mahdollista, kunhan vain tarpeeksi lujasti luottaa ja ponnistelee. Löydä intohimosi, ja menestyt! Tee mitä rakastat, ja loppu seuraa kuin itsestään!

Pahimmillaan terveyttä ja menestystä pidetään merkkinä Jumalan siunauksesta. Sairaus, köyhyys ja epätoivo sen sijaan nähdään ihmisen omana syynä. Se on todella kummallista, kun samaan aikaan lähes jokainen tuntee ihmisiä, jotka ovat joutuneet kamppailemaan kohtuuttomien vastoinkäymisten kanssa, vaikka eivät ole niitä itse valinneet. Pandemia ja muut kriisit ovat tehneet näkyväksi sen, että elämä voi yllättää kenet tahansa, milloin tahansa.

Usein kuulen sanottavan, että kirkon tehtävä on ylläpitää toivoa. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Riittääkö toivon ylläpitämiseksi abstrakti puhe siitä, että Jumala kyllä pelastaa luomansa maailman? Professori Risto Saarinen on todennut, että toivo on asioista selvän ottamista ja sen mukaista toimintaa.

Minulle toivoa tuo ystävä, joka ihmeellisellä kärsivällisyydellä jaksaa kerta toisensa jälkeen selittää, millaista on elää arkea suomalaisessa yhteiskunnassa kipujen kanssa, sairaana ja työkyvyttömänä. Se luo ymmärrystä ja myötätuntoa.

Työtoveri, joka uskaltaa puhua häpeästä, synnyttää rehellisyyttä ja rohkeutta. Nuori luottamushenkilö, joka on huolellisesti perehtynyt paikkakuntansa asioihin, taas rakentaa tulevaisuuden uskoa.

Toivo viriää, kun me kummallisten aikojen keskellä yhdessä rukoilemme ja toimimme oikeudenmukaisuuden puolesta. Silloin Jumalan valtakunta murtautuu esiin jo nyt.

Hanne von Weissenberg

Verkosto- ja yhteisötyön asiantuntija Tampereen hiippakunnassa