Toivon kulovalkea

Ensimmäisiä pandemiavuosia Tansaniassa leimasi myös hengenvaarallinen valehtelu ja salailu, josta ylin valtiojohto kehitti taidetta. Moni sairasti ja kuoli salassa. Huhuttiin öisistä hautajaisista, arkuista oli paikoin pulaa.

Vaikeissa oloissa elävien ihmisten keskuuteen pandemia toi lisää vaikeuksia: lapsiin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, pienyritysten kaatumista ja taas lisää köyhyyttä. Pinnalla kaikki jatkui kuin ennenkin, vaikka kansalaisyhteiskunnan ja median toimintaedellytykset kaventuivat entisestään. Lopulta itsevaltainen presidentti Magufuli kompastui koronavalheitten verkkoon ja menehtyi. 

Etsin näissä oloissa päivittäin aktiivisesti toivoa. Muistelin Martti Lutherin ajatusta, jonka mukaan kaikki mitä maailmassa tehdään, tehdään toivon voimalla. Tansanian koronaoloissa toivo kannatteli ja piti kiinni elämässä. Etsin ilohetkiä, hymyä ja pieniä toivonkipinöitä kohtaamisista toisten ihmisten kanssa. Toivoni vahvistui toisten kanssa.

Tapaninpäivänä kuollut Nobel-palkittu arkkipiispa Desmond Tutu tuli tunnetuksi toivon puolestapuhujana. Hän kuvasi toivoa kykynä nähdä valoa, pimeydestä huolimatta. Tansaniassa toivottomuuden tunteiden jakaminen toisten ihmisten kanssa tuntui tärkeältä. Vaikeiden tunteiden läpieläminen ja niiden käsittely olivat edellytyksiä toivolle. Pian joku näki valonsäteen, joka lämmitti meitä muitakin. Harjoittelimme toiveikkuutta ja toivomisen kykyä yhdessä.

Vaikka korona vaikeutti avustustyötä, loi se myös uusia avun tarpeita. Arki kulki eteenpäin vaihtoehtoisia työskentelytapoja sorvaten. Miten saada työ tehdyksi ja tavoittaa työn piirissä olevat ihmiset kulkutaudista huolimatta? Toimiminen itsessään synnytti meissä toivoa. Junailimme asioita, onnistuimme. Tuo energia kantoi seuraavassa toivottomalta tuntuvassa käänteessä.

Pandemia jatkuu osin arvaamattomana. Tansaniassa vain kaksi prosenttia väestöstä on rokotettu, ja terveydenhuollon puitteet ovat riittämättömät. Tarvitaan aktiivista työskentelyä rokoteoikeudenmukaisuuden ja terveysoikeuksien puolesta.

Pandemia puristaa Suomessakin. Tässä ajassa tarvitaan ennen kaikkea toivoa. Voimme sytyttää aktiivisesti toivon kulovalkeaa – tekemällä tekoja ja tukemalla toisiamme.