Tämänpuoleinen tarkoitus

Maallisessa arjessaan ihmiset pelkäävät yksinjäämistä, kipeitä lähisuhteita, sairauksia, ennenaikaisia kuolemia, sotaa tai lajien tuhoutumista. Ihmiset kaipaavat läheisiä ja rakkautta, turvaa, toivoa ja lohtua.

Nyt on rakastettava ja uurastettava, nyt surtava ja iloittava, sillä kohta voi olla liian myöhäistä. Nyt on tehtävä valintoja, ettei luonto tuhoutuisi. Ilmastokriisi tuo maailmanlopun lähelle, pallon kuumentuessa suorastaan iholle.

Onko kirkolla yhteys ihmisten tämänpuoleiseen kokemusmaailmaan? Kirkko tekee nykyisen jäsenkehityksen perusteella hidasta kuolemaa. Mikäli kirkko haluaa olla tässä maailman ajassa elävä yhteisö, pitäisi sen olla tavattoman kiinnostunut tämänpuoleisesta, jos ihmisten halutaan elävän uskoaan todeksi nykyisessä instituutiossa.

Kirkon viimeisimpään tulevaisuusselontekoon koottujen kokemusten valossa kirkolta ei odoteta mitään outoa ja ihmeellistä, vaan hyvinkin arkipäiväisiä, ihmisten elämään tarkoitusta tuovia asioita.

Elinvoimaiset yhteisöt tarjoavat ihmisille yhteisen tekemisen, tavoitteen ja tarkoituksen. Jo antiikin aikoina tiedettiin, että ihminen haluaa osallistua kyvyillään ja taidoillaan yhteisön toimintaan ja kokea olevansa arvokas jäsen. Jokainen haluaa saada olla tärkeä, arvostettu ja rakas toisille ihmisille.

Kuolevat yhteisöt eivät tarjoa ihmisille merkityksellisiä toimijuuden ja kyvykkyyksien toteuttamisen paikkoja. Siellä päätetään ihmisten puolesta, minkälaisia heidän pitää olla, ja miten heidän pitäisi elää, jotta tulevat hyväksytyiksi. Nämä yhteisöt ovat pienenevän pelokkaan sisäpiirin yhteisöjä.

Maailman pitkäikäisimpiä ihmisiä yhdistää muun muassa se, että heillä on tarkoitus elämälleen. Usealle heistä se löytyy uskonnollisista yhteisöistä. Kirkon jäsenyys voisi olla pitkän elämän salaisuus – jos ihminen löytää sieltä olemiselleen tunnustuksen ja tekemisilleen tavoitteen ja tarkoituksen.

Liisa Björklund
TT, sosiaalietiikan asiantuntija, kirkkohallitus