Joiku ei ole koskaan ollutkaan syntiä

Oulun piispa Jukka Keskitalo otti kantaa keskusteluun. ”Saamelainen perinteinen joiku, jossa aihepiirinä ovat enimmäkseen luontoaiheet, sopii kirkkoon aivan yhtä hyvin kuin vaikkapa klassinen musiikki. Jos joskus historiassa on tällaisia ajatuksia pappienkin suulla esitetty, niin ne eivät enää edusta kirkon tai Oulun hiippakunnan nykyistä ajattelua.”

On tärkeää, että piispa irtisanoutui joiun pitämisestä syntinä. Tuon käsityksen taustalla on kuitenkin vuosisatoja kestänyt systemaattinen pyrkimys hävittää saamelaisten perinteinen tapa elää ja nähdä maailma. Sitä kutsutaan nykykielellä kulttuuriseksi kansanmurhaksi, jonka oikeuttajana ja toteuttajana kirkko oli. Tästä vauriosta ja sen korjaamisesta ei voi liueta toteamalla, ettei tuo näkemys ollutkaan oikea.

Kirkon ja monien pappien vuosisatainen mielipide on ollut, että joiku edustaa paholaisen ääntä. Tuo näkemys oli kuitenkin alun alkaenkin keksitty.

Joiku on usein spontaani tunteiden kuvaus ympärillä olevasta luonnosta tai ihmisistä. Sillä kunnioitettiin, muisteltiin, lohdutettiin, rukoiltiin tai viihdytettiin – niin kuin sanoilla tai musiikilla muutoinkin. Sen tuomitseminen oli tarkoituksellista pahaa. On selvää, että sellainen on jättänyt jälkensä saamelaisiin.

Suomen valtiolla on käynnissä totuus- ja sovintoprosessi saamelaisten kanssa. Luterilainen kirkko valmistelee samaa omassa piirissään. Kirkolta se vaatii rehellisyyttä, omien syntien aitoa tunnustamista ja sitoutumista vaurion korjaamiseen – vasta sitten voi tapahtunutta pyytää anteeksi.

Saamelaisille oman perinteen elvyttäminen on välttämätön osa tervehtymistä. Saamelaiset joutuivat pitkään piilottelemaan omaa tapaansa nähdä maailmaa myös toisiltaan. Nyt olisi aika palata yhteen, mihin sisältyy samalla valtava voimavara ja mahdollisuus. Vuosisatojen taakasta on vaikea yksin selvitä, jos koettua ei samaan aikaan voi käsitellä muun yhteisön kanssa. Siihen kuuluisivat luontevasti kaikki vanhat tavat olla yhdessä, mukaan lukien joiku, ja niihin sisältynyt esivanhempien viisaus.

Nyt on aika tulla valoon, kokea yhdessä sen voima, sekä jakaa ja kantaa siinä toisten taakkoja. Menneestä selviytymiseen voimaa antavat yhteisö – esivanhemmat, tulevat polvet ja luonto – johon yhteydessä olemista kuvaamaan alun alkaenkin syntyivät myös joiku, liďe ja leu’dd.