Kahvikupillisen verran myötätuntoa

Useimpina päivinä paikalle saapuu tuttuja kasvoja: niitä, jotka ovat ottaneet Roheen omakseen ja niitä, joille kirkon tarjoama ilmainen kohtaamispaikka ja kahvikupillinen purtavineen merkitsee päivän juttuseuraa ja lämmintä ateriaa. 

Aina kun ovet ovat auki, kirkossa käy myös turisteja, joille voi aika ylpeästi kertoa, että Vanha kirkko tosiaan on aika ainutlaatuinen kohtaamispaikka, jossa tarjotaan nuorille terapiaa käynti kerrallaan -periaatteella ja jossa kuka tahansa voi alkaa katulehden myyjäksi. Totta kai kaikkea tapahtuu muutakin kirkolle tavallista.

Koskaan ei tiedä, mitä ihmisten mielessä pyörii ja mistä juttu lähtee liikkeelle. Aika paljon ja usein jutellaan yksinäisyydestä ja ulos lähtemisen vaikeudesta. Monella on omat rutiinit, joiden toistaminen tuntuu turvalliselta.

Tänään jäin juttelemaan yhden kävijän – sanotaan häntä nyt tässä Siskoksi – kanssa siitä, kuinka hänen edellisestä ryyppyputkestaan on nyt useampi vuosi. ”Päivä kerrallaan”, Sisko sanoo. Edellinen retkahdus ei vaatinut paljoa ja toteamme, ettei raittiuden tie ole välttämättä helppo. Kuka milläkin tuella pääsee aina päivän eteenpäin. Siskolle se on ollut usko ja rukous.

Keskustelussa nousee esiin havainto siitä, että moni meistä ajattelee olevansa yksin oman tilanteensa kanssa. Ettei kukaan voi ymmärtää eikä kukaan voi auttaa.

Nyökyttelemme Siskon kanssa, että aika paljon apua on tarjolla Tampereellakin, kun vain saa otettua sen ensimmäisen askeleen. Oman tilanteen myöntäminen ja avun vastaanottaminen saattaakin olla aika vapauttavaa. Sisko kertoo, että oli kävellyt kädet puuskassa valmiina riitelemään ensimmäiseen alkoholistien tapaamiseen, mutta vastaanoton yllättävä armollisuus saa hänet yhä – vuosia myöhemmin – kyyneltymään. Ei ole tarvetta syyllistää riippuvuussairasta vaan paremman lopputuloksen voi saada myötätunnolla.

Tuttu lääkäri sanoi toisessa vapaa-ajan keskustelussa, että aika moni hakeutuu tänä päivänä lääkäriin, koska kokee olevansa epänormaalin väsynyt. Mikä sitten on muka normaalia, lääkäri ihmettelee. Ajatus on Siskon tarinan kanssa sama: meillä on kapea käsitys normaalista, joka tosiasiassa ei pidä ollenkaan paikkaansa. 

Meitä on moneksi ja meillä on erilaisia ongelmia mutta kuitenkin olemme aika samanlaisia. Olemme väsyneitä, meillä on riippuvuuksia ja haluamme tulla kohdatuksi myötätuntoisesti. Kirkolla näistä pääsee juttelemaan ja jakamaan tuntoja, tervetuloa. Mistä sinä haluaisit jutella?