Kolumnit 2024
Missä olit silloin, Jumala?
Shirley Horn oli viisivuotias, kun hänet varastettiin vanhemmiltaan ja vietiin asuntolakouluun. Kanadan valtio oli määrännyt punatakkiset poliisit etsimään alkuperäiskansojen lapsia ja viemään heidät, vaikka väkisin. Tarkoitus oli saada lapset unohtamaan ja hylkäämään oma taustansa, kielensä ja kulttuurinsa.
Koulu, johon
Shirley vietiin, oli protestanttisen kirkon ylläpitämä. Katolisen kirkon paavit
olivat jo satoja vuosia aiemmin bullalla (Doctrine of Discovery) määränneet
ei-kristityt kansat alistettaviksi, ja muutkin kirkot olivat innolla
toteuttamassa tätä pyrkimystä.
Tukijoille lähetettiin varainhankintakirjeitä. Niissä esitettiin ensin stereotyyppinen intiaanilapsi, joka sitten oli puettu länsimaisiin vaatteisiin ja kuvattiin leikkimässä leluilla, joihin ei oikeasti saanut koskea. Kouluissa ei tosiasiallisesti juurikaan opiskeltu.
Lasten piti raataa pellolla oman ruokansa kasvattamiseksi, oppia laittamaan sitä itselleen ja sitten pestä pyykkinsä, koska heistä toivottiin halpatyövoimaa valkoisten maatiloille ja kartanoihin.
Shirleyn itkiessä peiton alle piiloutuneena hän kuuli muiden lasten hädän. Hän kertoo, miten silloin kuuli mielessään Luojan (Creator) äänen. Se kehotti häntä rakastamaan toisia lapsia kuin omaa perhettään.
Hän nousi sängystään ja meni lohduttamaan heitä. Vuonna 1981 tämän koulun oppilaat järjestivät ensimmäisen, asuntola-ajoista selvinneiden luokkakokouksen. Kävi ilmi, että heillä oli paljon kerrottavaa toisilleen siitä, mitä oli tapahtunut ja miten se oli vaikuttanut heidän elämäänsä. Surua ja vihaa oli paljon jaettavaksi, mutta pikkuhiljaa tilaa alkoi syntyä myös toisista huolehtimiselle ja ilolle.
Kymmenen vuotta myöhemmin he päättivät perustaa yhdessä kansallisen asuntolakouluselviytyjien yhdistyksen, joka oikeusteitse pakotti Kanadan valtion aloittamaan totuus- ja sovintoprosessin tapahtumien selvittämiseksi.
Minusta tuntuu nyt, ettei Jumala tullut tuona vaikeana aikana esiin asuntolakoulua pyörittäneen kirkon toiminnassa tai siellä saarnoja pitäneiden pappien puheissa, vaan pikemmin tämän pienen lapsen kyvyssä rakastaa oman menetyksensä keskellä.
Hänen toisille lapsille osoittamansa lämpö teki mahdolliseksi koko kansakunnalle myöhemmin kohdata pimeä menneisyytensä, ja toisille hyvässä uskossa aiheutettu vahinko.
Missä nyt kaivataan näkyviin Jumalaa? Mitä meidän olisi mahdollista tehdä nyt, jotta se myöhemmin todistaisi – tämän pimeän ja vaikean ajan jälkeenkin – ettei Jumala sittenkään ollut hukassa?
Antti Pentikäisen Shirley Hornista tekemä englanninkielinen lyhytfilmi Discovering the Journey Towards Healing