Missä se realismi luuraa?

Hannele Huhtala

Lapseni on siinä iässä, että häntä kiinnostavat avaruus, dinosaurukset, kimalaiset ja villieläimet. Luen hänelle kirjaa planeettamme eläimistä, ja itken vasta, kun hän nukkuu. Maailman nisäkkäistä enää neljä prosenttia on villieläimiä. Kauaa ei enää ole puuleopardeja, kalju-uakareita tai muita sademetsien ihmeellisyyksiä. Se itkettää. Kuvittelen lapseni kysyvän, kun hän on vanhempi: ”Äiti, mitä sinä teit, että luontokato olisi pysäytetty?”

Kuuntelin meteorologi-kirjailija Kerttu Kotakorpea toimittajille suunnatussa tapahtumassa. Hän huomautti, että on median vika, että ilmastokysymys on leimattu puoluekysymykseksi. Sen pitäisi olla kysymys, jonka äärelle me kaikki pystymme pysähtymään. Onko realismia se, että tällä vuosineljänneksellä pörssikurssit menivät sinne ja tänne vai se, että meillä on yksi ainutkertainen planeetta, ja yksi ainutkertainen elämä yrittää pitää siitä ja läheisistämme huolta?

Yhdysvaltoja ja Suomea johtavat tällä hetkellä tahot, jotka saavat voimaa, kun muita ärsyttää. Kun suvakkia risoo, käännetään kaasuhanat auki. Mitään siitä ei kukaan hyödy, mutta mitä siitä, kunhan on päästy näyttämään omat voimamme. Ja jos joku uskaltaa olla eri mieltä, lähetetään vihaviestejä sähköposti täyteen.

Olen uskonut, että maailma ja yhteiskunta menevät kohti suvaitsevampaa, liberaalimpaa, kohti paremmin toimivaa hyvinvointivaltiota. Kuluneen vuoden aikana uskoni on horjunut. Yhteistä hyvää ei nakerreta vähittäin pois, vaan sitä revitään hajalle. Esimerkiksi tuoreissa uutisissa on nähty, kuinka sosiaaliturvan leikkaukset ovat johtaneet siihen, että ihmisiä on häädetty asunnoistaan entistä enemmän. Se tarkoittaa kasvavaa asunnottomuutta ja syrjäytymistä. Tampere johtaa näitä kyseenalaisia kisoja.

Olen syksyn aikana liittynyt kahteen eri kapinaryhmään, joiden tavoitteena on puhua eriarvoistumisen haitallisuudesta. Ryhmät ovat ammatillisia yhteisöjä, joiden jäsenet ovat huolestuneet nykymenosta. Jotain tarvitsisi tehdä, ja siihen etsitään nyt muita keinoja kuin puoluepolitiikka.

Valmistautuessani erään ryhmän tapaamiseen etsin päivälehtien sivuilta hyviä uutisia hyvinvointialueista. Niitä ei ollut, enkä suosittele kenellekään näin yksipuolista uutisten lukemista. Jälleen itkettää ja pohdin, miten käy sukulaiselle, joka odottaa hoitoaikaa.

Tutkijat kutsuvat nykyaikaa monikriisin ajaksi. Ei ole vain yhtä asiaa, jonka takia pitäisi nousta vastarintaan. Kapinaan on ryhdyttävä elinolojen säilyttämiseksi, köyhyyden poistamiseksi ja terveyspalveluiden säilyttämiseksi.

Palaa otsikoihin | 4 Kommenttia | Kommentoi