Toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat

Antti Pentikäinen on rauhanvälittäjä, sovintoprosessien työelämäprofessori Yhdysvalloissa. Kuva: Anna Tervahartiala

Voi vain arvata, miten traumatisoituneita nämä ihmiset olivat.

Sen sijaan, että tulijat olisivat havahtuneet siihen, ja mitä olisivat voineet oppia uuden mantereen alkuperäisasukkailta paremman alun saamiseksi, heidän pyrkimyksikseen tulikin näiden alistaminen oman valtansa alle. Siitä seurasi uudella mantereella Euroopasta tuotujen epidemioiden lisäksi toistuvia kansanmurhia.

Ne viimeiset alkuperäisväestön edustajat, jotka olivat hengissä, revittiin irti omista perheistään, kasvuympäristöstään ja kulttuuristaan asuntolakouluihin, joissa heidät oli tarkoitus lopullisesti muuttaa tämän uuden sivilisaation mukaisiksi. Kouluista palasi juuriltaan irti revittyjä, monella tapaa rikki olevia ihmisiä. Asuntolakoulujen alueilta on vasta viime aikoina ryhdytty kaivamaan esiin joukkohautoja.

Tätä menneisyyttä ei Yhdysvalloissa haluta edelleenkään kohdata. Sen seurauksena koko maan demokraattinen järjestelmä ja oikeusvaltio saattavat olla uhattuina. Menneen maailman käsittelemättömät asiat ovat palanneet vainoamaan yhteiskuntaa, millä voi olla koko maailmaa ravistelevat seurauksensa.

Katolinen kirkko onnistui myöntämään vasta vuosi sitten, että tuon tuhon oikeuttaminen ja jopa siunaaminen olivatkin väärin. Sama haltuun ottamisen ja hyväksi käyttämisen ajattelutapa tuli talousjärjestelmämme perustaksi.

Ihmiskunnan tulevien vuosikymmenien haasteena on, kykenemmekö havahtumaan kulutustottumuksiemme ja sen ruokkimiseen luodun talousjärjestelmän kestämättömyyteen Kaksi kolmasosaa kasvihuonepäästöistä liittyy kotitalouksien kulutustottumuksiin. Maapallo on todennäköisesti jälleen suuren lajikadon edessä, missä koko ihmisrodun selviytyminenkin voi olla epävarmaa.

Toivoa on kuitenkin, koska osa ihmiskunnasta oli oppinut toisenlaisen tavan elää yhteydessä muuhun elolliseen, maahan, ilmaan ja veteen. Tuo viisaus ei vieläkään ole kokonaan kadonnut tai meiltäkään saavuttamattomissa, jos vain olisimme vihdoin valmiita katsomaan tekemisiämme sellaisina kuin ne todella ovat ja oppimaan virheistämme.

Toivon muuttumiseksi todeksi uudesta maailmasta on jaksettava unelmoida, mutta sen konkreettisen rakentamiseen tarvitaan käytännön tekoja. Tuota rakentamista tapahtuu jo, mutta oletko sinäkin siihen valmis?

Kirjoittaja toimii sovintoprosessien työelämäprofessorina Yhdysvalloissa.