Kolumnit 2025
Saunarauha on kehorauhaa
Joulukuussa olin Tampereen vammaisneuvoston kanssa järjestämässä seminaaria, jossa kuultiin 12 näkökulmaa esteettömästä ja tiedostavasta uimahallista. Unelmoimme liikuntapaikasta, johon kaikki olisivat tervetulleita omana itsenään.
Uimahalli on hieno palvelu. Sen kohdalla tosiasiallinen yhdenvertaisuus tarkoittaa, että eri ihmisryhmien tarpeet huomioidaan niin, että kaikki pääsevät uimaan taustastaan riippumatta. Sujuvaan uimahallikokemukseen vaikuttavat apuvälineiden käyttö, tavat, käsitykset alastomuudesta, kulttuuritausta ja sukupuolen moninaisuus.
Tampereella
hallien taso on hyvä esteettömyyden kannalta. Liikkumis- ja toimimisesteisten
uimareiden osallistuminen paranee entisestään, kun uimahallien kattavat
esteettömyystiedot julkaistaan verkossa.
Silti totesimme, että koko maasta ei taida löytyä esteetöntä kylmäallasta. On
myös eri asia päästä saunatilaan sisään kuin että kiuas on upotettu lattiaan,
ja löylystä voi oikeasti nauttia istumatta ylhäällä lauteilla. Uintiretki ei
saisi myöskään kaatua siihen, että vammaisen uimarin avustaja tai tulkki on eri
sukupuolta kuin hän itse. Onneksi voi varata palvelusaunan.
Keskustelimme paljon uima-asusta. Uskon, että luonteva alastomuus pesu- ja saunatiloissa on myytti. Moni iästä ja identiteetistä riippumatta toivoo kehorauhaa, joka tarkoittaa katseilta ja huomioilta suojassa olemista. Yksi ratkaisu olisi erilliset puku- ja pesukopit sekä lupa käyttää uima-asua saunassa. Hygienia pysyisi silti hyvänä. Jo nyt käyttöoikeusranneke oikeuttaa uima-asun pitämiseen koko ajan.
Sosiaalisesti
turvallisen, hyväksyvän uimahallikulttuurin luominen on mahdollista. Tarvitaan
sääntöjä keskinäisestä kunnioittamisesta, koskemattomuudesta ja häirintään
puuttumisesta. Silloin jokainen meistä voi keskittyä olennaiseen eli uimiseen. Sitä
on Kaikkien Tampere.
Mikko Ala-Kapee
Yhdenvertaisuuskoordinaattori, Tampereen kaupunki