Tampereen psalmi vuonna 1959

Oopperaversio Viimeisistä kiusauksista on säilyttänyt rakenteissaan sekä näytelmän kantaesityksen ohjanneen Eino Salmelaisen että oopperan ohjaajan Sakari Puurusen dramaturgisen osuuden merkkiteoksen muotoutumisessa.

Tampereen näytelmäkilpailun voittaja sen sijaan on painunut pitkälti unohduksiin. Ensimmäisen palkinnon sai Walentin Chorellin Ruoho.

Professori Chorell oli kotimaisen draaman tunnettuja nimiä. Hän työskenteli paitsi kirjailijana myös psykologian opettajana. Hänen näytelmissään keskeistä oli ihmisen mielen psykologinen tutkailu, ehkä hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi Tennessee Williamsin näytelmissä.

Kiinnostavaa Ruohossa ja Viimeisissä kiusauksissa on, että ne olivat eri kirjailijoiden työtä, ja ne kantaesitettiin eri teattereissa. Ydinviestissään ne kuitenkin käyttivät tekstissään yhtä ja samaa Psalmia numero 103. Kiitä Herraa, minun sieluni muodostui oopperassa kuvaksi kiitollisesta mielestä kuoleman edessä.

Chorellin Ruohossa jo näytelmän nimi viittaa toisiin saman psalmin jakeisiin, jotka olivat yhtä lailla puhutelleet vuoden 1959 mielenmaisemaa. Niihin, joissa sanotaan, että ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho. Olimme suurmiehiä tai pieniä historianmurusia: kun tuuli kulkee meidän ylitsemme, ei meitä enää ole, eikä meidän asuinsijamme meitä enää tunne.

Kirjoittaja on professori ja Tampereen Työväen teatterin dramaturgi.